Uusi kantapaikka

Minulla on uusi kantapaikka. Kahvilan nimi on La Boheme ja siella on vaaleanpunainen unelmien varinen katto. Istuessai nojatuolissa latten aaressa kirjoitan mielellani ajatuksia matkassa kolhiintuneeseen ja virttyneeseen muistikirjaan ja tahyilen valilla vaaleanpunaista kattoa, valilla ulkona ohikiirehtivia ihmisia. Ihmisten tarkkailu on jotain sellaista, mita pitaisi harrastaa paljon enemman kotonakin. Huomaan menevani kahvilaan yha harvemmin yksin, aikomuksenani vain istua, haaveilla ja tarkkailla. Olisi hienoa opetella olemaan irti arjesta kiireisen arjen keskella. Tai mika parasta muokata arki sellaiseksi, etta aina olisi aikaa haaveilulle kahviloissa.

Tutkimusryhmamme ei ole paassyt yksimielisyyteen siita kuinka kovalla keskuslammityksen on oltava, jotta olisi tarpeeksi lammin. Aamuisin kun heraan, hiki valuu noroina ohimolta ja on tuskastuttavan kuuma, koska myohaan yolla muut tutkimusryhmalaiset muka palelevat ja kaantavat lammittimen nupit kaakkoon. Aamuankeutta lisaa se, etta olemme syoneet kaikki isantaperheen ruoat ja juoneet kahvin loppuun. Kukaan ei ole viitsinyt kayda kaupassa. Oma ratkaisuni on suunata La Bohemeen maukkaille baageleille ja aamukahville.

Rain in The Bay Area

Musta tuntuu silta, etta tulen hulluksi tassa talossa naiden jabien kanssa. Toisella on flunssa ja reika kengassa, eika taalta loydy tarpeeksi isoja/sopivia uusia kenkia. Toinen rotkottaa sohvalla tyytyvaisena siihen, etta on vihdoinkin viikon metsastyksen jalkeen saanut rinkkansa ja puhtaita vaatteita. Molempien mielesta paras ratkaisu on pysytella sisalla sateen suojassa. Lapan tason on jatkuvasti arsyttavan huono. Aasialaisista chikseista jauhetaan joka toisessa lauseessa ja joka toisessa kiusataan mua.

Suunnitelmissani oli tanaan kiiveta ylos kaupungin korkeimmalle kukkulalle tahyilemaan kaikkia niita alueita, joilla ei viela olla kayty (Esim. Hunters Pointia). Oli kuitenkin niin pilvista, ettei sielta mitaan olis kuitenkaan nakynyt. Sataa, myrskyaa ja on pimeaa. Kotioloissa olisin tyytyvainen vapaapaiviin ja lohoilisin mielellani sisalla. Taalla minua kuitenkin vaivaa levottomat jalat ja tarve kokea ja nahda kaikkea mahdollisimman paljon. Joku voisi vaittaa, etta yritan suorittaa lomaa ja reissua, mutta uskokaa tai alkaa siita ei ole kyse. Joulun takia olemme jumissa tismalleen samoihin viboihin ja nysvaykseen jo kolmatta paivaa keskenamme. Kaikkia paikallisia hippeja tuntuu sitovan perhevelvollisuudet ja kaupunki on muutenkin taysin kuollut ja tyhja.

I need some social life. Siis ihanmitavaan. Kunhan olis paljon uusia ihmisia ymparilla, joiden kanssa vois vaikka istua kahvilassa ja jauhaa politiikkaa. Kyselisin ummet ja lammet alueen tamanhetkisesta tilanteesta, meneillaan olevista aktivistiprojekteista ja kamppailuista, joista ei voi lukea paivan lehdesta. Yksi tutkimusryhmamme tavoitteista oli saada jotain uusia poliittisia ideoita ja opetella siina sivussa toteutustapojakin uusille projekteille. Kuinkas tassa nyt kaykaan? Helvetin joulu. Grrrh.

Taalla ei kesta edes katsoa telkkaria, kun sielta tulee niin paljon karseita mainoksia koko ajan. Eika nailla hipeilla, joiden luona ollaan "talonvahteina" ole edes tarpeeksi kanavia muutenkaan.

No nyt ne jabat laittoi jotain hyvaa baunssausmusaa soimaan, huoh. Ehka tasta jotenkin selvitaan sinne Mexicoon asti. En osaa sanoin kuvailla miten paljon odotan niiden kahden naispuolisen toverin kohtaamista, jotka Oaxacassa odottavat. Kylla tama bloggaus on niin mahtava keksinto. Voi taalla kayda aukomassa paatansa ja ruikuttaa tarpeeksi, niin ettei tarvitse tutkimusryhmalaisten kanssa haastaa ritaa. Huomenna lahden joka tapauksessa yksikseni pitkalle kavelyretkelle, vaikka satais joulupukkeja taivaalta.

Ihaninta olis, jos saisin jostain fillarin lainaksi. Silla paasis kiitamaan halki kukkuloiden vapaasti ja nopeasti. Ei pysyis perassa epamaaraiset jengilaiset, eika olis jaloillakaan tekemisen puutetta. Noh, katsotaan.

San Franciscon aurinkoiset kukkulat

Seikkailussa Californiasta Mexicoon Tammikuun loppuun asti. Kaikenlaista on jo koettu, lisaa tulossa. En jaksa kirjoittaa samoja juttuja kahdesti. Tervetuloa matkablgiin!

Poro ostarilla

Matka lähikauppaan saattaa olla järkytyksiä täynnä. Ainakin täällä Herttoniemessä päin. Ostarilla nimittäin juoksutettiin silminnähden tuskastunutta poroa joulukuusten ympärillä. Joulupukki kiskoi edestäpäin ja japanilaiset turistit juoksivat kameroineen perässä. Voi poro poloa. Teki mieli täräyttää siltä pukilta taju kankaalle ja vapauttaa kärsivä eläin. Vaan minnepä se olisi sieltä autojen keskeltä juossut. Viikin jäätyneille pelloille, jossa ei kasva jäkälän jäkälää?

Matkalle lähtemisessä ehkä parasta on se, että ei tarvitse viettää joulua.

Pyörteissä

Minulla on ollut tapana raportoida ViNOn liittarista parhaimmat juorut ja muut kummalliset kommellukset. Aikaisemmilla kerroilla siitä on kuitenkin tullut sen verran sanomista, että yritän tällä kertaa hieman rajoittaa. Turussa vietetystä viikonlopusta päällimmäisenä on mielessä alun poliittinen keskustelu, jossa käytettiin tavallista enemmän puheenvuoroja ja etenkin naiset marssivat esiin. Puhuttiin viisaita feminismistä, opiskelijapolitiikasta ja opiskelijaliikkeen painostusvoimasta - lakosta, vaaleista ja ympäristöstä. Itse olin varsin kovaääninen ja haastoin tyyppejä provosoinnillani. Pahoittelut siitä tovereille, jotka luultavasti jo tietävätkin, että sellainen sietämätön rääväsuu minusta tulee kun olen liian väsynyt. Tajusin vasta maanantaina nukuttuani kunnolla ja pitkään, että lakko lienee uuvuttanut tämän pienen poliittisen eläimen.

Meillä oli mahtavat bileet päiväkoti-nimisessä baarissa, joissa soitti mm. TV-resistori. Mielestäni bileet loppuivat aivan liian aikaisin, tämä osin sen takia, että itse olin pitkälle yöhön vääntämässä opiskelijapoliittista ohjelmaa työryhmässä. Jatkoimme juhlia majapaikan käytävällä, koska mölyapinoiden puolella ei saanutkaan mölytä, vaikka minulle oli niin luvattu. Unten maille tallusteltiin vasta aamusella ja aivan liian monta tyyppiä nukkuen samalla makuualustalla.

Henkilövaaleja jännitettiin viimeiseen saakka, vaikka osa kokousedustajista hoiperteilikin ympäriinsä aivan liian väsyneinä tajuamaan tilannetta. Lopputulokseen voivat kuitenkin kaikki olla tyytyväisiä. Kotimatkalla junassa allekirjoittanut nukkui hattuhyllyllä herättäen kanssamatkustajissa hilpeyttä ja uteliaisuutta. (Joku tuntematon tyyppi innostui jopa valokuvaamaan minua ja mietimme päädynkö seuraavan päivän satasen kännykkäkuvaan. En päätynyt.)

Tänään on vuorossa pikkujoulukauden viimeiset pikkujoulut (toivottavasti). Alan olla jo aika täynnä glögiä, niin alkoholitonta kuin alkoholillistakin. Huomenna on luvassa helpotusta päämäärättömään pikkujouluhiprakkaan kunnon poliittisten bileiden merkeissä. Oaxaca rebeldes!

Noin ylipäätäänsä päivät alkava käydä vähiin, matkalle alle viikon kuluuttua. Olen tietysti perinteiseen tapaan jättänyt kaikki esseet, tentit ja muut opintosuoritukset viimetippaan. Joulukin on meidän perheessä jo tulevana viikonloppuna. Olen ärsyyntynyt lahjakalabaliikista. Tekisi mieli olla taas noteeraamatta joulua mitenkään, kuten olen hyvin menestyksekkäästi tehnyt jo vuosia. Toisaalta olen kai tulossa vanhaksi, kun haluaisin keksiä jotain kivaa perheenjäsenille.

Opiskelijalakko

OPISKELIJALAKKO 7. - 8.12.

Ei luentoja, ei työtä, ei pänttäämistä, pelkkää kapinaa.
Kokoontuminen to 7. 12. klo 18 Porthanian edessä. PARTY!!!!

Hallituksen budjettiesitykseen ei ole luvassa korotuksia opintorahaan, jonka reaaliarvo on pudonnut 20 % 1990-luvun alun jälkeen. Opiskelijat ovat sosiaaliturvajärjestelmässämme kaikista heikoimmassa asemassa, jopa työttömän perusturva on taatumpi. Hengissä pysyäkseen opiskelijoiden odotetaan joko ottavan lainaa tai raatavan kaiken aikansa paskaduuneissa täyspäiväisen opiskelun lisäksi.

Ei meille ole enää tarjolla kovapalkkaisia täyspäiväisiä pysyviä töitä, joiden tuloista maksaa lainaa takaisin. Me opiskelijat olemme tietoyhteiskunnan alipalkatuinta ja riistetyintä työvoimaa. HYY:n selvityksen mukaan opiskelijoiden mediaanitulo on 646 euroa kuukaudessa, kun keskimääräiset tulot Suomessa ovat noin 2500 euroa.

Samaan aikaan kontrollointi lisääntyy jatkuvasti. Toimeentulon parantamisen sijaan esitetään lukukausimaksuja, opintotahdin kiristämistä ja suoritusten yhä tarkempaa mittaamista.

Eduskuntatalon portailla on seisoskeltu jo tarpeeksi kauan kuuntelemassa tyhjiä lupauksia. Nyt on aika toimia itse.

Matkasuunnitelma

Olin eilen viimeistä päivää töissä. Tänään tuntuu tyhjältä, väsyneeltä ja ahdistaa ihan liikaa. Sama homma aina, kun jokin säännöllinen rytmi murtuu ja pitäisi kehittää jotain uutta tilalle. En voi ajatella, että minulla tulisi ikinä olemaan vakituista työtä tai muutenkaan vakituista elämää. Kaikkien todennäköisyyslaskelmien mukaan tulevaisuuteni sisältää paitsi pätkätöitä, ennen kaikkea pätkäelämää. Tietoisuus kohtalotovereiden määrästä, kokonaisesta sukupolvesta, ei lievitä ainaista välitilassa olemisen tunnetta. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: a) turtua hommaan ja lakata ahdistumasta tyhjyydestä pätkien välillä b) hyväksyä epävarmuuteen kuuluva ahdistus ja kehittää joitakin arvokkaita keinoja sen ylittämiseen.

Joskus pienempänä suurin aikuisuutta koskeva haaveni sisälsi toiveen siitä, että en ikinä jämähtäisi paikoilleen. Nyt kun pohdin mahdollisuuksia, en ole varma ottaisinko sittenkin mielummin jämähtämisen ja tylsän rutinoituneen arjen kuin pätkäelämän ja jatkuvan avoimien ovien päivän.

Selvisin marraskuusta kääntelemällä kalenterini sivuja nopeasti ja ostamalla lentoliput pois tästä pimeydestä. San Franciscosta Mexicoon. Wu-huu. Matkablogi on jo avattu! Hiukan alkaa epäilyttää, että tullaankohan takaisin yliopiston kolmannen periodin alkuun.