Minä olen saanut tällä viikolla uuden jääkaapin vanhan hajottua joitakin viikkoja sitten. Jääkaappi on urbaanille ihmiselle yllättävän tärkeä kapistus. En oikeastaan ole aikaisemmin pohtinut elämää ilman jääkaappia. Olen kyllä viettänyt aikaa erinäisissä paikoissa, joissa ruokien kylmäsäilytys on hoidettu maakellarissa ja nyt kerkesin olla tovin kaupungissa ilman moista vekotinta. Kaltaiselleni kermapersehipille aika vaativaa opetella juomaan kahvia mustana, unohtaa jugurtit, juustot ja kylmä siideri, sekä tarjota kermapersekoiralle vain kuivamuonaa, jolle se nyrpistelee nenäänsä.
Eilen sitten koitti odotettu ja autuas päivä kun hain uuden lumivalkoisen jääkaapin kotiini selvitettyäni ensin tieni vanhan kanssa Kivikon sorttiasemalle. Tänään kannoin mainiosta lähikauppastani Herttoniemen Hertasta selkä väärällä maittavaa täytettä tyhjyyttään ammottavaan jääkaappiini. Ilmassa oli suorastaan juhlan tuntua, kun ladoin hyllyille erilaisia kasvisruokatarvikkeita ja herkkuja sekä itselleni että Muusalle. Sekä eilen että tänään olen hyräillyt ystäväni Konsta Happosen säveltämää Jääkaappilaulua.
Jääkaappilaulu
Jääkaappi säilöö ruokia.
Jääkaappi ei poista kuoria.
Jääkaappi tuhoaa otsoonia.
Jääkaappi sulattaa jäävuoria.
Uuesaa on onnellisuuden maa.
Uuesaa tappaa terroristeja.
Uuesaa tuhoaa Irakia.
Uuesaa tarkoittaa Americcaa.
Jääkaappi on lumivalkoinen.
Puhtaampi kuin käsi Jeesuksen.
Silti se on vaarallinen,
sillä jääkaappi antaa tuhoon varmuuden.
Jäkaappilaulun voit ladata täältä.
tiistai, heinäkuu 24, 2007
Jääkaappi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


0 äännähdystä:
Lähetä kommentti