Määrittele aikuisuus...

Vietin viim Vahermajärvellä protuleiriä ohjaamassa. Tästä jokakesäiseksi perinteeksi muodostuneesta tapahtumasta jäi jälleen kerran paljon univelkaa, uusia oivalluksia ja mahtavia kokemuksia, jotka pyörivät päässä varmasti vielä pitkälle syksyyn. Suosittelen kyllä kenelle tahansa ryhmätyötaitoiselle "aikuiselle" protuleirin ohjaajaksi menemistä. Itse leiri on aina sellainen kokemus, jota ei ihan sanoin voi selittää. Arjesta irtautumisen ja hyvä seuran lisäksi, se tarjoaa mahdollisuuden tarkastella asioita sellaisilla tasoilla ja sellaisita näkökulmista, joihin arjessa harvoin ylletään.

Yksi asia minua kuitenkin jäi tämänvuotisen leirin jälkeen kaivertamaan: tunnen oloni leiri leiriltä vähemmän aikuiseksi, jotenkin holtittomaksi ja oudoksi. Kuitenkin arjessa pidän itseäni aikuisena.

Noin yleisesti aikuisuuden mittarina pidetään kykyä huolehtia itsestään ja kykyä kantaa vastuuta itsestä ja muista, ehkä jonkinsorin kypsyyttäkin, sekä yhteiskunnan täysivaltaista jäsenyyttä. Samalla aikuisuuteen tullaan liittäneeksi tietynlaisia odotuksia esim. julkisesta käyttäytymisestä (hillitty ja hallittu), ollakseen vastuullinen aikuinen, ei saisi olla impulsiivinen tai lähteä mukaan muiden hullutuksiin. Voidaan myös ajatella, että aikuisuuteen kuuluu tylsyyttä, harmaata arkea, palkkatöitä, rahahuolia, asuntolainoja, opintolainoja, avo- tai avioliittoja, vakavia naamoja, lemmikkieläimiä tai lapsia, joista huolehtia jne. Poikkeuksena nähdään taiteilijat ja muuten vaan hullut.

Minun määritteleminen aikuiseksi näyttää perustuvan sellaisiin seikkoihin kuten ikä, asuminen ja elämänkokemusten runsaus. Niin, ja onhan minulla koirakin, josta huolehtia itseni lisäksi. En minä kuitenkaan täytä aivan kaikkia mahdollisia aikuisuuden kriteereitä. Enkä kyllä haluaisikaan. En minä halua hillittyä ja hallittua arkea. Minä haluan toisinaan maata lattialla kitisemässä ja olla mukana toteuttamassa sekopäisiä ideoita. Eivätkä nämä ole minun maailmassa mitenkään ristiriidassa aikuisuuden kanssa.