Nuoret ja syrjäytymisvaara

Pääministeri Matti Vanhanen on ehdottanut, että syrjäytymisvaarassa olevat nuoret pitää siirtää kunnan vastuulle, pois työvoimahallinon vastuulta (HS 21.8.08). Suomen lukiolaisten liiton teettämä tutkimus kertoo, että Vanhanen ei ole turhaan huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset ongelmat kasautuvat yhä voimakkaammin vain tietyille. Itse asiassa huono-osaiset nuoret eivät välttämättä edes näy tilastoissamme. Erilaiset arviot siitä, kuinka paljon tällaisia nuoria on, vaihtelevat 14 000 - 100 000.

On kuitenkin hyvä muistaa, että työtön nuori ei välttämättä ole syrjäytynyt nuori. Se, että jättää äänestämättä ei tarkoita, että olisi syrjäytynyt yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Syrjäytymisen määritelmiin kannattaakin suhtautua tietyllä varauksella.

Vanhasen ehdottama kunnan vastuulle siirtäminen tarkoittaisi sitä, että samalla valtion pitäisi siirtää myös rahaa nuorten auttamiseen. (Tätä ei ainakaan vielä lupailtu laisinkaan.) Kunnilla on taloudellinen itsemääräämisoikeus, mikä tarkoittaa sitä, että rahastakaan ei välttämättä ole iloa, ellei se ole korvamerkittyä. Vaarana on, että jotkut kunnat pystyisivät suoriutumaan tehtävästä hyvin ja toiset eivät ollenkaan.

Metsään mennään jo opinto-ohjauksen alettua (tai pikemminkin sen puuttuessa). Kaikilla koulutusasteilla tarvitaan opinto-ohjaukseen lisää laatua, ammattitaitoa ja määrää. Sellainen ei yksinkertaisesti käy, että opolla ei tarvitse käydä kertaakaan ja jos sinne vahingossa eksyy avun tarpeessa, saa vastaukseksi kiukkuisen murahduksen "ei tarvitse tulla ollenkaan". Peruskoulun ja toisen asteen opinto-ohjauksen pitää antaa hyvät valmiudet oman alan valinnalle ja erilaisten mahdollisuuksien punnitsemiselle.

Kaikkia ei korkeakoulutus kiinnosta, eikä tarvitsekaan. On tärkeää, että nuoret voivat hakeutua omien mielenkiinnon kohteiden perusteella joko ammattikouluun tai miksei suoraan töihin. Oppisopimusjärjestelmää kehittämällä voitaisin tarjota sekä työtä että koulutusta monelle ns. syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle. Ongelmanahan ei ole se, että nuoret eivät haluaisi tehdä yhtään mitään, vaan pikemminkin se, että mielekästä tekemistä ei ole helppoa löytää. Oppisopimuspaikkoja pitäisi saada lisää ja tarjontaa monipuolisemmaksi, samalla oppisopimuksen mahdollisuuksista pitäisi saada viestittyä kaikille siitä kiinnostuneille nuorille.

Oppivelvollisuusiän nostaminen (jota demarit ja vasemmistoliitto ovat ehdottaneet ratkaisuksi) sen sijaan pakottaisi ne, joita jo valmiiksi vituttaa, kärsimään pakon edestä vielä vähän lisää. Tämä loppupelissä tuskin auttaisi yhtään ketään. Sen sijaan subjektiivisen opinto-oikeuden tarjoaminen peruskoulun jälkeiseen opiskelupaikkaan mahdollistaisi ainakin sen, että ne jotka haluavat opiskella, saisivat takuuvarmasti edes jonkun opiskelupaikan.